Minä ja russelit

Itselleni russelit ovat elämäntapa. Toisinaan tuntuu että elämä on 99% russelia, mutta enpä silti vaihtaisi hetkeäkään pois. Jo paljon ennen Eemeli-ensimmäisen tuloa tiesin russelin olevan itselleni se "the koira", ja kun sitten alkuvonna 2002 pieni valkoinen vipeltäjä saapui, olimme aivan myytyjä. Minulle Eemeli edusti hyvinkin pitkälti sitä, mitä russelin pitäisikin olla. Se oli maailman suurisydämisin koira, joka oli innolla mukana kaikessa. Se oli vähän turhankin älykäs, nopea oppija, vilkas, temperamenttinen ja vahvaviettinen, mutta samalla keskittymiskykyinen ja kärsivällinen työkoira, olipa sitten kysymys agilitytreeneistä, jäljestyksestä tai hiirijahdista. Toisaalta Eemelistä löytyi myös varsinainen halipusija, joka pesi naaman ja korvat ja kääriytyi syliin paijattavaksi. 

Vaikka Eemelin jälkeen jokainen on ollut oma erityinen yksilönsä, ne ovat vahvistaneet  kuvaani russeleista tarmokkaina, päättäväisinä, hassuina ja kertakaikkisen valloittavina pikkukoirina, joista ei virta lopu ihan hetkessä. Sanomattakin on varmasti selvää, että meillä koirat ovat tärkeitä perheenjäseniä, jotka kulkevat mukana lähes joka paikassa (myös matkoilla). Hyvinkäyttäytyvä russeli on helppo kaveri kaupungilla, bussissa, junassa, laivalla ja lentokoneessakin, mutta silti se on omimmassa elementissään kirmatessaan vapaana luonnossa.

Russeli ei kuitenkaan missään tapauksessa sovi joka kotiin. Kun rotu on yleistynyt ja siitä on tullut muoti-ilmiö, on syntynyt tarve tehdä russelista seurakoira, joka käy "sohvatyynyksi" jokaiselle. Rodun alkuperän suhteen tässä mennään kuitenkin jokseenkin metsään. Seurakoiraa etsivän pitäisi katsella muita rotuja, ja russeli taas pitäisi säilyttää metsästysviettisenä ja aktiivisena harrastuskaverina, jolle tarjotaan riittävästi aktivointia ja liikuntaa. Ristiriita tämän päivän äärimmäisen hektisen työelämän ja rodun suosion välillä onkin melko mielenkiintoinen. Kannattaa nimittäin muistaa, että jos yksinään turhautuvalla russelilla on tylsää ja ikävää niin osan siitä saa varmasti koti ja koko sen lauma. Russeli tarvitsee myös johdonmukaisen johtajan ja hyvän peruskoulutuksen. Sitä ei saa päästää perheen pomoksi. Se mikä on kiellettyä aikuiselta koiralta, on kiellettyä myös pieneltä ja suloiselta pennulta. Russeliin pätee kuitenkin hyvin samat perusohjeet kuin lastenkasvatukseenkin: jämäkät rajat ja paljon rakkautta.

Itse olen aina ollut kiinnostunut koirien (ja muidenkin eläinten) luonteista ja käyttäytymisestä. Ne ovat myös asiat joihin aion kasvatuksessa kiinnittää paljon huomiota, unohtamatta tietenkään terveyttä. Jokaisen koiranomistajan tulisi oppia lukemaan ainakin jonkin verran koirien elekieltä, jolloin pystyy paljon helpommin tulkitsemaan oman koiransa tunnetiloja erilaisissa tilanteissa. Kaikki koirat kun ovat yksilöitä. Se mikä yhden koiran mielestä voi olla mielettömän hauskaa, voi toiselle olla pelottava kauhistus. Aivan liian usein tapaa koiranomistajia, jotka eivät esim. näe omassa koirassaan "äijäilyn" ja pomottelun elkeitä tai toisia, jotka tuovat selkeästi pelokkaan koiran aivan turhaan sellaisiin paikkoihin, joissa se pelkää entistä enemmän. 

Melko paljonhan käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa pitkäjänteisellä koulutuksella, mutta ongelma pitää ensin tunnistaa. Omalla kohdallani koirien eleiden ja käyttäytymisen tarkkailu juontaa juurensa kaukaa lapsuudesta. Pienenä nimittäin pelkäsin koiria ihan hirveästi. Olin noin kolminelivuotiaana säikähtänyt pahasti isoa, mustaa, sekarotuista koiraa, joka käyttäytyi lasta kohtaan hyvin ristiriitaisesti. Vähitellen kuitenkin koiria seuraamalla (ja oman koiran myötä) pelko katosi kokonaan. Niistä vuosista on tultu pitkä matka ja melko paljon on opittu matkan varrella, tosin valtavasti on vielä opittavaakin.

Jos on viime vuosikymmenen aikana seurannut russelimaailmaa (tai ainakin näyttelykehiä) on varmasti huomannut, että ensinnäkin kehät on vallannut se karkeakarvainen, ruskeavalkoinen ja nallemainen russelityyppi, joka - enemmän tai vähemmän - on kotoisin alunperin  Australiasta. Itselleni russeli edustaa ulkonäöllisesti kuitenkin enemmän eurooppalaisia linjoja. Se on pääsääntöisesti sileä ja sekä luustoltaan, rakenteeltaan että kulmauksiltaan tasapainoinen.

Russelin luonteen huomioiden on hyvin tärkeää, että se liikkuu sujuvasti ja terveesti (vrt. rodut, joiden kroppa ei pysy temperamentin mukana). Russeli on myös terveen lihaksikas ja kaikinpuolin liioittelemattoman näköinen, unohtamatta valpasta, terävää ja älykästä katsetta, joka oikeasti huomaa ihan kaiken. Jos kasvatuksessa saisi esittää noiden suurien linjojen (luonne, terveys, tasapainoinen rakenne) lisäksi pienen toivomuksen, tulevaisuuden pentueissa syntyisi vielä hassunaamoja, jotka ovat omassa kasvatuksessani selkeästi vähentyneet. Meillä oli ennen puolipäiden valtakunta, nyt sitä valtikkaa pitelee enää syksyllä 15v. täyttävä Väinö-muori.